Valtuuston loppukauden 2019-21 tavoitteeni
Heinäkuussa 2019 nousin varavaltuutetusta varsinaiseksi kaupunginvaltuutetuksi. Muut edustukset pysyvät ennallaan: kaupunkirakennelautakunnan jäsen, seudullisen joukkoliikennejaoston puheejohtaja ja kaupunginhallituksen varajäsen. Agendani valtuustokauden lopulle 1)...
Politiikan vuosikertomus 2018
Vuosi 2018 oli ensimmäinen täysi kalenterivuoteni Joensuussa kaupunkirakennelautakunnan jäsenenä, joukkoliikennejaoston puheenjohtajana ja varavaltuutettuna ja kaupunginhallituksen varajäsenenä. Toimin myös paikallisyhdistys Joensuun Vihreiden hallituksessa. Vuotta...
Politiikan vuosikertomus 2017
Politiikan vuoteni keskittyi 9.4.2017 kuntavaaleihin ja uuden valtuustokauden, erityisesti lautakuntatyöskentelyn alkamiseen. Kuntavaaleissa sain 108 ääntä, jolla sain Joensuussa Vihreiden kolmannen varavaltuutetun sijan. Paikkaneuvotteluissa vaikuttamisen paikoikseni...
Kiitos kuntavaaleista
Kiitos 108 äänestäjälle kannattamisestani ihan uurnilla asti. Suurinta kannatukseni oli luonnollisesti kotikulmilla Kanervalassa, 22 ääntä, ja olin jopa äänestysalueen viidenneksi eniten vaalipäivänä ääniä saanut. Vihreiden kannatus nousi puolella ja saimme Joensuussa...
Let’s make Joensuu globally interesting
Let' make Joensuu a globally interesting town! Joensuu has one of the top 500 universities, but in Finnish rankings of municipalities we are not in the top 10. I think Joensuu must aim to be globally interesting, and leave the Finnish competition. We have and we could...
Kotoutumisen edistäminen ja kaupungin menestyminen
Maahanmuutto on osa kasvavan kaupungin elämää muun tulomuuton kanssa. Maahanmuuttajien hyvinvoinnin tarpeet ovat samankaltaiset kuin muillakin - asunto, perhe, työ, terveys, turvallisuus, osallisuus - mutta alussa on hidasteita niiden saavuttamiseen. Hyvillä...
Tuleva valtuusto ratkaisee maakuntauudistuksen
Miksi ryhtyä ehdokkaaksi valtuustoon juuri nyt, kun kunnat ovat siirtäneet sosiaali- ja terveystoimensa maakunnalliseksi (SiunSote 2017) ja muutakin menee 2019 maakunnille? Tuntumani on, että tuleva valtuusto ratkaisee Joensuun suhteen Pohjois-Karjalan tulevaan...
Joensuun tulevaisuus maailmassa
Kuntavaaleissa päätetään kuka päättää. Oma ajatukseni Joensuusta liittyy siihen, miten maailma muuttuu. Megatrendit globaali muuttoliike ympäristön heikkeneminen työn ja talouden suhteen muutos Joensuussa tämä tarkoittaa Joensuusta tehdään globaalisti mielenkiintoinen...
Kiinnostaako kuntavaaliehdokkuus?
Seuraavat kuntavaalit järjestetään huhtikuussa 2017. Me Vihreissä olemme puolustamassa myös niitä, joiden on vaikeaa tai mahdotonta ajaa omaa asiaansa. Tavoitteenamme on eettisesti ja ekologisesti kestävä tulevaisuus, jossa turvallisuus, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo...